Battlefoamit Dreadfleetin suojaksi

Tilasin ensimmäistä kertaa Battlefoamista vaahtomuovi suojia figuilleni, koska herkät Dreadfleetin alukset halusivat jotain pehmeää suojakseen. Briteistä Battlefoamin "laivastopelin" pehmukkeet kustansivat 24 puntaa ja 9 puntaa kuljetuksesta ja tulivat näppärästi muutamassa päivässä. Parasta Battlefoamilla oli, että vaahtomuoveissa oli valittavana setti, joka mahtui pelin omaan laatikkoon. Syvyyttä on yllin kyllin laivoille, mutta isoimpien saarien vuoksi toinen kerros kohoaa suunnilleen tuuman verran laatikosta yli.

Pehmukkeet menevät yli laatikosta

Battlefoam ei ole ainut, joka on tarttunut tilaisuuteen vaan myös KR Multicase tarjoaa myös omaa pakettiaan. KR Multicasen pehmikkeet tulevat omissa pahvikuorissa, joka ratkaisi minulla asian. Olen KR Multicasen pahvilaukkuun pakannut aikaisemmin Uncharted Sean laivastoja ja olen ollut oikein tyytyväinen. 39,90 pahvisalkusta halutulla sisällöllä ei ole ollenkaan paha posteineen ja olen sellaista ajatellut Warmaster armeijalleni.

Mutta palataan takaisin Battlefoameihin. Aluksi oli hieman vaikeaa hahmottaa paikkaa osalle laivastoa, mutta pienen aivovoimistelun jälkeen löytyi kääpiölaivallekin paikka. Kuten näkyy, se kököttää Shadewraithin yläpuolella täysin toisessa asennossa kuin muut laivat. Laivojen paikat ovat kooltaan melkoisen tarkkoja ja jouduin leikkaamaan lisää tilaa Shadewraithille, jonka taaimmaisen maston olin asentanut poikkeavaan asentoon. Alusten asettelussa ja ottamisessa on syytä varovaisuuteen - etenkin Shadewraith on melkoisen hauras ja hanakka takertumaan kiinni.

Battlefoamin käyttämä vaahtomuovi on jämäkkää ja muotonsa säilyttävää laatua ja sitä oli terävällä askarteluveitsellä helppo leikata. Laivojen välit ovat kuitenkin melkoisen ahtaat, joten hirveästi varaan luovaan askarteluun ei ole. Shadewraithin ja linnasaaren väliin syntyi itseasiassa pieni reikä, jolla onneksi ei ole merkitystä.

Voin siis hyvin suositella Battlefoamia Dreadfleetin suojaksi ja ilman minkäänlaisia pehmukkeita en lähtisi Dreadfleettiäni kuljettamaan.

Kivoja pikkupelejä I - Zombien lauhtausta

Tykkään pelata selaimella pikkupelejä ja ajattelin jakaa tätä riemua myös teidän kanssanne. Ajattelin siis kerätä näin aluksi Zombie teemalla lempipelejäni.

Aluksi vahva trilogia Last Stand, Last Stand 2, Last Stand - Union City. Kaksi ensimmäistä osaa perustuvat siihen, että sankari vartioi öisin barrikadiaan ja päivisin etsii kaupungista varusteita. Toisessa osassa pitäisi kerätä myös tarvikkeita, että voi vaeltaa turvapaikkaan. Kolmas osa on sitten jo seikkailuroolipeli.

Dead Frontier Night one on suoraviivaista ammusskelua ylhääntä päin kuvattuna. Puolusta taloasi epäkuolleilta ja yritä kerätä tarpeeksi ammuksia. Samaa teemaa toteuttaa Zombie Horde II & Zombie Horde III. Itse tykkäsin kyllä aikanaan juuri Zombie Hordeista, joissa piti suorittaa tehtäviä ja puolustaa linnaketta. Kolmannessa osassa tehtävien perässä juostiin ympäri kaupunkia.

Rebuild 2:ssa pitäisi vallata kaupunki takaisin. Jokainen ihminen on työvoimaa, mutta vaatii myös ylläpidon itselleen. Riittävästi porukkaa hoitelee isonkin lauman zedejä turvallisesti, mutta saman homman voi hoitaa pienelläkin porukalla.

Lab of the Deadissä saat olla hullu tiedemies, jolla on 3 kk aikaa bunkkerissa tutkia epäkuolleita ja niiden käyttäytymistä. Laske sadistisimmat piirteesi valloilleen!

Lopuksi annokset Zombie Burgerilta! Grillaapa makoisat herkut epäkuolleille. Maistuisiko annos silmämunia ja sormihodari extra verellä?

Coat D'armsit kokeilussa

Dreadfleetin tilauksen perässä tilasin itselleni kymmenkunta purnukkaa Black Hat Miniaturerin valmistamia Coat D'arms maaleja kokeeksi. Eniten minua viehätti näiden hyvä maine, edullisuus ja riittoisuus.

Coat D'armsit ovat siis niitä samoja maaleja, joita GW muinaisina aikoina möi omalla Citael merkillään. Itse en koskaan päässyt niitä kokeilemaan vaan tutustuin surullisen kuuluisiin kierrekorkkeihin, mutta wanhat parrat aina puhuivat niistä kymmenkunta vuotta säilyneistä maaleista ja haikailivat flip-flop korkkeja. Moderni Citael sarjahan tunnetaan kovin nopeasti kuivuvista maaleista.

Minun varastoni ei vielä näytä tältä

Coat D'armsit taitavat olla kolmas maalisarja, johon tutustun Citaelin ja Vallejon Game Color sarjan jälkeen. Vallejon Game Colorit ovat varmasti oivia maaleja, mutta minun maalaaminen on liian satunnaista, että jaksaisin pelata märkäpalettien kanssa ja pullot eivät sovi suoraan maalaamiseen. Coat D'armsien kohdalla toteutui juuri se mitä toivoin, en huomannutkaan sarjasta toiseen siirtymistä. Maalin paksuus ja rakenne on nimittäin hyvin samanlaista kuin Citaelilla.

Vertailuni on vajavainen myös siinä mielessä, että käytössäni on tällä hetkellä ainoastaan luun lisäksi tärkeimmät sinisen ja sinivihreän sävyt. Erikoista Coat D'armseilla on myös, että valikoimaan kuuluu värillisiä metallihilemaaleja kuten enchanted blue, green ja yllätyksenä myös amethyst purple oli metallin kiiltävä. Metallihilemaalit ovat muuten se mistä Coat D'armseja on haukuttu, mutta itse en ole vielä päässyt niitä kokeilemaan. Päivitän blogiani niiden osalta, kun on enemmän kokemusta.

Jos olet käyttänyt Citaelin maaleja, hyppy Coat D'armeisihn ei pitäisi tuntua siis juuri miltään. Purnukoiden kannet ovat hieman taipuisaa muovia ja tuntuvat hyvin tiiviiltä, joten en epäile että kestäisivät pidempään.

How to host a Dungeon - Tee-se-itse luolasto

How to host a Dungeon on varsin erikoinen simulaattori luolaston rakentamiseksi geneeriseen fantasiamaailmaan ja täytyy sanoa, ettei ihan tälläistä ole aikaisemmin tullut vastaan. Vastaan on tullut maailma-, tähtijärjestelmä- ja ties mitä generaattoreita roolipeleihin, mutta tämä on vähän kuin peli, joka pelaa itse itseään. Pelaaja toimittaa lähinnä käyttöjärjestelmän virkaa piirtäen, heittäen noppia ja tehden silloin tällöin muutaman pienen päätöksen.

Luolaston rakentaminen ei vaadi paljoa, siihen riittää kynä, paperi, perussetti roolipelinoppia ja mielellään kahden värisiä lasihelmiä. Säännöt saa kotisivulta ilmaiseksi ja kuvitetusta Pdf versiosta kärsii viitisen taalaa pelin tekijän kannustamiseen.

"Peli" alkaa muinaisesta aikakaudesta, jolloin kallioperään muodostuu yksilölliset muodostelmansa. Paperiarkki asetetaan vaakatasoon ja yläreunaan piirretään halutut maan muodot. Tämän jälkeen paperille heitetään noppaa ja katsotaan mitä syntyy nopan laskeutumispaikalle. Yleensä sieltä löytyy maanalaisia jokia, luolastoja ja maan rikkouksia eli jalokivia, mithrilliä ja kultaa. Tavatonta ei myöskään ole, että luolissa asustaisi muinaisia petoja tai vaikkapa lohikäärme. Harvinaisempina herkkuina saattaa paikalle pudota komeetta tai syntyä tulivuori.

Kun maailman perusta on luotu, houkuttaa sen rikkaudet paikalle asukkaita. Ilmainen versio tarjoaa asukkaiksi kääpiöt ja synkät haltiat, maksullinen toisi mukaan demonit. Kaunista tässä on, että jokainen kulttuuri toimii omalla mekaniikalla ja halutessaan voisi pelata näitä yhdessäkin vaikka se tekisi hommasta melkoisen mutkikasta.

Kääpiöt ovat kahdesta perusrodusta yksinkertaisempi ja lähinnä kaivavat aarteita ja varastoivat niitä. Aarteet houkuttavat lisää kääpiöitä, joille kaivetaan asumuksia. Taistelussa kuolleille tehdään koristeellisia hautaholveja ja riittävän isot yhteisöt rakentavat erikoisempia rakennuksia.

Synkät haltiat taas kaitsevat orjia ja laajentavat kaupungistaan uusia erillisesti toimivia yhdyskuntia. Rikkaudet kasvattavat taas aatelistoa, aatelisto vaatii orjia elintason ylläpitämiseksi ja ellei jokin kuten sota rajoita orjien määrän kasvamista, on edessä kapina. Kapina tuhoaa yhdyskunnan, josta aateliset pakenevat kasvattamaan toisia.

Sivistyneen aikauden päätteeksi asukkaat hylkäävät luolan ja tapahtuu suuri mullistus kuten tähden putoaminen, maanjäristys, rutto tai tulivuoren syntyminen. Tämän jälkeen alkaa hirviöiden valtakausi. Maan pinnalle kasvaa ihmisten valtakunta, joka alkaa kurotella syvemmälle kasvaessaan. Luolastoon asukkaiksi kaivajia, lisääntyjiä ja suuri alpha hirviö. Jokaiselle asukastyypille on tarjolla eri rotuja erikoispiirteineen ja jokainen asukastyyppi toimii omalla tavallaan. Asukkaat lisääntyvät, keräävät aarteita, sotivat ja tuhoutuvat sen mukaan mitä nopat näyttävät. Uusia asukkaita muuttaa sisään ja silloin tällöin joukko sankareita saattaa eksyä sisään tappamaan hirviöitä näiden aarteita etsiessään.

Kun joku ryhmä kerää sitten lopulta tarpeeksi aarteita paikalle muuttaa yksi kolmesta mahdollisesta pääpahiksesta, jonka jälkeen sankarijoukkoja alkaa tulvia maan alle...

Luolan rakentamisen säännöt eivät valitettavasti ole ihan niin selkeät kuin voisivat olla. Harmittavan usein ainakin alussa joutuu etsimään oikeaa ratkaisua tiettyyn tilanteeseen, mutta toisaalta peli ei kaadu virheelliseen ratkaisuun vaan todennäköisesti jatkuu vallan mainiosti ja lopputuloksena on ehkä jotain odottamatonta. Peli kaipaisi myös selkeitä esimerkkejä. Onneksi kotisivulla on linkkejä ihmisten tekemiin karttoihin. Hyvän vaikutelman pelistä saa tästä kaksiosaisesta Youtube videosta.

Inspiroiva Metro 2033

Tämä ei ole mikään kirja-arvostelu vaan esiin nosto sattumalta vastaan tullesta ja minua inspiroineesta teoksesta. Kyse on siis Metro 2033, joka tuli suomeksi viime vuonna ja josta on ilmeisesti pelikin tullut. Olen siis ollut pihalla kuin lumiukko.

Ydinsota on tuhonnut ihmiskunnan, jonka rippeet ovat sinnittelevät Moskovan metron suojissa. Neuvostoaikaan rakennettu Metro on varustettu pommisuojaksi ydintuhoa ajatellen, mutta kukaan ei uskonut tuhon kestävän vuosikymmeniä. Ensimmäinen sukupolvi maan alla on kasvanut aikuisuuteen, maan pinta on radioaktiivinen ja sieltä henkensä uhalla Stalkereiksi kutsutut sankarit haalivat kaikkea käyttökelpoista alas metroon.

Ydintuhon jälkeinen metro on pimeä paikka. Ainoat valopilkut ikuisessa yössä ovat pienoisvaltioiksi muodostuneet asemat, joissa generaattorit pitävät yllä hätävalaistusta. Reunamilla kaikesta on pulaa ja yhteisöt taistelevat perustarpeiden tyydyttämiseksi. Hengen pitimiksi kasvatetaan sieniä ja laihoja sikoja, kaikki työvälineet ovat kallisarvoisia ja kaikki kierrätetään mahdollisimman tarkkaan. Jos jotain jää yli, siitä voidaan käydä kauppaa ja valuuttana toimivat ammukset.

Ihmiset eivät kyyristele pimeydessä yksin, sillä pimeydessä vaanii aina jokin. Ylisuuriksi kasvaneet rotat ovat laumoina ihmiselle vaarallisia, mutta niiden puuttuminen on merkki todellisesta uhasta. Maan pinnalta alas pyrkivät radioaktiivisen pinnan uudet asukkaat - hirviöt ja mutantit. Huoltotunneleissa kulkee villejä kannibaaleja. Kokonaisia asemia on tuhoutunut ruttoon, sortumiin tai ihmisten välisiin sotiin. Käytävissä on rikkoutuneita kaasuputkia, radioaktiivisia alueita ja biokemiallisia vaaroja. Ja kun tämän kaiken keskellä on opittu elämään niin ihmismieltä järkyttää huhupuheet mutantien psyykkisistä kyvyistä ja valtion kytkökset henkimaailmaan.

Metro 2033 tarjoaa siis täydellisen post-apokalyptisen maailman aivan uniikeilla neuvostomausteilla. Minun tuli heti suuri halu sijoittaa roolipeli Moskovan metroon ja tilata Forge Worldilta Death Korps of Kriegiä. Kumpaakaan mielihalua tuskin toteutan, mutta tämä ruma, kylmä maailma sai minut täpinöihin.

Kirjana Metro 2033 ei sinänsä ole kovin ainutlaatuinen lukukokemus tarinansa puolesta, mutta se on erinomainen maailman ensyklopedia. Maailma antaisi ainekset melkoisen rosoiseen tarinaan, mutta päähenkilö Artjom on siloposkinen, kakaramainen, saamaton ja melkein nahjus, jonka ei pitäisi selvitä metrossa varttiakaan VDNH:n aseman ulkopuolella. Kaverista ei vain löydy särmää vaan jää haalean neutraalin mitäänsanomattomaksi. Ainoa ironisen ilahduttava taito on hukata entiset matkakumppanit ja löytää sitten aina uusia. Samaa vikaa ei onneksi löydy vastaantulijoista vaan sieltä tulee vastaan sitä maailmaan kuuluvaa raadollisuutta. Kyllä Artjom saa ajoittain itsestään vähän irtikin, mutta suurimman osan tarinasta hän on vain kohtalon potkima heittopussi, joka vain sitkeästi jatkaa raahustamista Metron keskuksena toimivaan Polikseen.

Kirjasta on tullut jatko-osa Metro 2034, jonka henkilöhahmot ja tarina ovat jo mielestäni kehittyneempiä. Silti uutuuden viehätys on jo karissut, eikä maailma enää tunnu yhtä pimeältä ja pelottavalta. Lukemisen arvoinen, sillä matkan varrelta löytyy vielä uusia asemia.

Viimeinen katsaus Dreadfleetin laivoihin

En näköjään vieläkään pääse eroon Dreadfleetistä, mutta pidetään innostusta yllä niin laivatkin tulevat nopeasti maalatuiksi. Nyt telakalla on Seadrakea maalattavana punavalkeaan väriteemaan. Nostalgista, koska sillä samalla teemalla maalasin ihka ensimmäisen armeijan, joka tietenkin koostui suurhaltioista.

Olen yksin pelaillut parit testipelit, joissa olen keskittynyt enemmän mekaniikan opetteluun ja jättänyt skenaariot sivurooliin. Ensimmäinen havainto oli miten epäsuhtaisia eri alukset ovat keskenään. Shadewraithilla ja Black Krakenilla oli melko huonosti jakoja Seadrakea ja Grimnir's Thunderia vastaan. Piti kuitenkin ottaa koottuja laivoja pöydälle, eikä edes varsinaisesti testata tasapainoa.

Laivojen upottaminen on tosiaan työlästä, ellei tietyn tyyppistä vauriota satu kohtalon oikusta kasaantumaan. Miehistövaurio on todennäköisesti parasta laatua ellei oteta kriittisiä erikoisosumia. Pelissä on maastoa sen verran, että tykkiarvot voi käytännössä puolittaa ennen kuin päästään todella lähelle. Laivojen nopeuksilla lähestymiseen ei mene pitkään 2 tai 3 kierrosta vastakkaisista kulmista riippuen innosta. Lähelle päästyä alkaa sitten rytistä aivan kunnolla, kun tykit paukkaa ja miehistöt käyvät toisiaan vasten!

Lähitappelut ovat yllättävän satunnaisia, kun osumiseen tarvitaan 5+ heittoja sekä kapteeneilta, että miehistöiltä. Tietysti eniten noppia heittävä on vahvemmalla, mutta melko usein tulee tasureita, jolloin kaikkiin sattuu. Lähitappelussa ei myöskään ole hyötyä laivan panssareista! Eniten kuitenkin harmittaa kaptieenien keräämät haitat, jolloin Command arvo ja Swashbuckling arvo laskevat.

Tulin myös siihen tulokseen, etteivät pelin vahinkokortit voi loppua kesken kuten pelkäsin. Nerokkaasti pakassa on Slowly Capzising kortti, joka upottaa laivan, kun vauriopakka tai sen poistopakka tyhjenee. Pakka tuntuu myös kiertävän melko vilkkaaseen tahtiin, kun pöydällä menee efektejä, jotka pakottavat nostamaan kortteja kunnes tietyn tyyppinen vaurio löytyy.

Laivojen uppoaminen alkaa hitaasti siitä, kun laivan vaivaksi tulee haittavaa statusvaurioita ja sen päälle tavallista vahinkoa. Miehistövauriot nopeuttavat kierrettä, kun se houkuttaa vihollista entraamaan kylkeen, jolloin vauriota syntyy taas lisää.

Katsotaampa laivoja uudelleen paremman sääntötuntemuksen valaisemana:

Bloody Reaver

Bloody Reaver on kirjaimellisesti uiva linnoitus! Hull 6 ja Crew 7 tarkoitaa regeneroitumissäännön kanssa, että tätä alusta on todella, todella vaikea upottaa. Sitä saa ampua ja ampua ja parasta mitä voi toivoa on miehistön tappiot. Noctilus on pelottava lähitappelussa ja tätä yhdistelmää vielä vahvistaa, että usein mukana seilaa toinen vahva lähitaistelualus Curse of Zandri. Bloody Reaver on vain piirun verran tavan laivaa parempi ampumisessa läheltä kuin tavalliset sotalaivat.

En vielä osaa sanoa mimmoinen kiusa tulee merihirviöistä, ilmeisesti riippuu paljon siitä kumpi saa ne laittaa pöydälle. Joka tapauksessa auxiliarit ovat tässä(kin) pelissä hidastustöyssyjä, jotka sijoitetaan vihollisen eteen ja josta niitä ei sitten käytännössä saa väistettyä. Hieman ärsyttävää, koska 1" hajurakoa kasvattamalla monsterin voisi edes kiertää kovalla käännöksellä.

Nocturnuksen Hellfish Swarm taika fate pakassa ei ole erityisen kova. Crew D3 hyökkäys kohde laivaa vastaan 18" päässä. Näitä pakassa riittää, mutta ainakin kohteen saa valita itse.

Curse of Zandri



Muumiokuninkaan kostonarkki, joka jahtaa Rothia pelin yksi vahvimmista lähitaistelualuksista. Se on myös Dreadfleetin ainoa laiva, jolla on mahdollisuus sytyttää vihollislaivoja tuleen. Palavat laivat ottavat vuoron alussa 1/3 todennäköisyydellä lisävaurion. Erikoiskykynä on kerran pelissä voi tehdä komentoheiton, jonka onnistuminen parantaa D3:lla nopeutta, tulivoimaa ja miehistöä kierroksen ajan. Itse pitäisin tätä lähitaistelulaivana, jolla on ärsyttävä erikoishyökkäys.

Amanhotephin loitsua The Sands of Timea käytetään voitetun lähitaistelun päätteeksi, jolloin onneton vastustaja muuttuu tuhkaksi. No, ei ihan, mutta saa kuolettavan haavan ja joutuu vetäytymään hyttiinsä ja toivomaan kohtalopakastaan parannuskorttia. Todella hyvä kortti, jos vain sen sattuu saamaan, etenkin kun muumiokuningas on pelottava lähitappelija.

Skabrus 

Rottien valtaama merihirviön animoitu ruho on melkoisen ärsyttävän oloinen laiva. Puolikuollut kapteeni on vain puolitaitoinen. Siinä on mukavat tykit, jotka eivät anna savea, mutta joista ei irtoa tarpeeksi tulivoimaa ellei ole lähellä. Käytännössä laivan erikoiskyky ei vain merkitse tarpeeksi lisää vauriota. Warppimyrsky loitsulla sitä sen sijaan tekee kaikille lähellä, siis tosi lähellä, oleville laivoille - myös Skabrukselle itselleen - D6+2 osumaa pitäisi sattua riittävästi.

Skabrus on erinomaisen hyvä pakenemaan ja saa erikoiskyvyllään paettuaan vielä liikkua. Jos irti ei pääse 2+ heitolla niin sitten sitä voi yrittää myös tavallisella komennolla. Ihan kiva tietysti päästä eroon auxiliareista, mutta en osaa vielä oikein arvostaa tätä laivaa, joka on niin kovin epäluotettava.

Shadewraith


Kummituslaiva on ehkä Skabrustakin heikompi, mutta ei tunnu ollenkaan niin turhauttavalta. Erikoiskyvyt nimittäin toimivat ja ainoastaan harmittaa laivan huono tulivoima. Laivasta ei ole ampujaksi läheltäkään, mutta eipä myöskään siihen tahdo osua. Eräänlainen houkutin, jolla voi peittää omia laivojaan. Shadewraithilla voi myös metsästää Auxiliareja, kun ei siitä tavan laivoille ole kuin kiusaa. Lähitappelussa se käy siinä missä kaikki muutkin pikkulaivat ja komentamalla se lähtee myös lentämään. Shadewraith on ainoa laiva, jolla ei ole auxiliaryä.

Black Kraken

Black Kraken on Dreadfleetin kolmas lähitaistelualus. Siitä ei ole ammuskelemaan yhtään enempää kuin Shadewraithista, mutta lonkerot ovat erinomaisen näppärät lähitaistelussa edessä olevaa laivaa vastaan antamalla D3+1 miehistön vahvuutta (siis 5 - 7). Sukeltamalla pääsee myös tykkitulta piiloon kierrokseksi ja voi sitten katsella hyvän paikan tulla ylös kun kaikki muut ovat jo liikkuneet. Tämä tekee siitä todella liukasliikkeisen, kun sukeltaessa ei tarvitse välittää liikkumissäänöistä. Käytännössä katsotaan hyvä paikka ja aloitteen saatua voidaan hyökätä viholliseen tai antaa sen lipua tiukkaan syleilyyn. Kapteenin kyky ravistaa haavoja 5+ kyvyllä ei ole hurmaava, mutta laivalla on ihan riittävästi erityiskykyjä, että jäisin sitä harmittelemaan.


Dreadfleet on kokonaisuudessaan hyvin lähitaistelupainotteinen laivasto, eikä loista ampumisessa. Sen laivat eivät ole erityisen nopeita, mutta saavat erityisiä liikkumissääntöjä ja vain kaksi niistä kulkee purjeilla - mitä pidän enimmäkseen etuna. Sillä on pari erinomaista kapteenia liittoutuman kolmea vastaan ja yksi Skaveni kiusanaan.

Heldenhammer

Kapteeni Rothin lippulaiva on ainoa riittävän kova vastustaja Bloody Reaverille. Sen tykistö pääsee kuitenkin oikeuksiinsa vasta esteettä ampuessaan ja onneksi siinä on riittävän vahva miehistö haastamaan arkkivihollisensa lähitaistelussa. Roth itse on aika keskinkertainen kapteeni, mutta saa re-rollata komentonsa ja miekkailunsa, joka tekee hänestä luotettavan. Heldenhammer hörppää selvästi Bloody Reaveria herkemmin vettä, sillä siinä on vain karvan verran enemmän hullia kuin tavan laivoissa, ei korjaavia erikoiskykyjä, eikä sen kummoisempaa panssaria. Siis ihan hyvä kohde Dreadfleetin ampumiselle.

Joo ja keulakuva on oikeasti pelottava.

Swordwysh

Miekkakala on luotettava peruslaiva ja kaikin puolin peruslaivan arkkityyppi. Se loistaa vain kapteenin re-rollien tarjoamalla luotettavuudella. Movement vuorolla re-rollista on eniten hyötyä, jos ajaa vastatuuleen tai joutuu yrittämään pakoon tai laskee pikkualusta ankkuroimatta. Puskemiseen saa käytettyä myös re-rollia ja tällä voisi lähteä puskemaan nimenomaan laivaa, jolla on runkovauriota pohjalla. Hyvällä tuurilla vastustajan saisi pohjaan ennen lähitaistelua ja huonolla joutuisi sitten tappelemaan.

Kapteeni Aranessan Tsunami loitsu tekee D3+1 osumaa tietyn pisteen lähellä ja hyötyy kivasti ampumisvuoron re-rollista, jotta mahdollisimman sopiva alue jotuisi vesimassan alle. Erittäin näppärä loitsu hajottamaan vihollisen laivastoa sumpussa.

Flaming Scimitar

Golden Maguksen taikalaiva on yksi suosikeistani. Se ei ole missään suhteessa erinomainen, mutta hyvin joustava ja kiva pelata. Jos Dreadfleetissa olisi enemmän purjein kulkevia laivoja, olisi ilmahenki erinomainen kiusantekijä, kun sillä pystyy pyöräyttämään tuulimerkkiä. Nyt sillä pystyy tietysti vaikuttamaan oman laivaston saamaan tuuleen, mutta sen merkitystä en pidä erityisenä. Efreetti on hengistä ehdottomasti paras, koska sen bonusnoppa ampumisessa voi sytyttää vihollisen, auttaa myös lähitaistelussa. Merinymfit ovat oiva korjausapu, mutta niitä varmaan tulee käytettyä vain viimetingassa.

Maguksen loitsu Hurricane of Blades on vähän tylsä. Nostattaa 3" päässä olevalla vihollisella D3+1 vauriokorttia, joista kärsii vain miehistö- ja vauhtivauriot. Ei siis mikään spektaakkeli. Itse tykkäisin kovasti testipelien perusteella maguksen automaattisesta yhdestä voitosta lähitaistelussa, koska marginaali jää usein pieneksi. Ei magus vampyyriä haasta, mutta se on aika kiva viedä joukkotappeluun.

Grimnir's Thunder




Kääpiölaivaa minä pidän oikeasti kovana palana. Kova panssari tekee siitä vaikeasti vahingoitettavan ja todennäköisesti vastustaja ei edes vaivaudu ammuskelemaan. Kääpiölaiva upotetaan vain lähitaistelussa ja siinähän tuo Dreadfleet pärjää ikävä kyllä. Toisaalta säännöt pitävät huolta, ettei tämä laiva ole huonossa hapessa kontaktiin joutuessa. Kapteeni osaa tuplakorjauksen salat ja liekkitykki pystyy sytyttämään vastustajat tuleen. Laivan kaksi lentoalusta on myös oivia häiriköitä. Yksi parhaista aluksista ehdottomasti! Tätä minä tarjoaisin vastustajalle ensimmäisenä purtavaksi.

Seadrake

Haltialaiva on vähän semmoinen häirikkö pelikentällä, positiivisessa mielessä. Se on todella nopea ja luotettava, mutta ei siitä ole juurikaan ampuaan. Vahinko sentään on, että vahinko on miehistövahinkoa aina ja sille on liittoumalla tarvetta. Parasta kuitenkin on laivan kaksi lohikäärmettä, jotka ovat selkeästi muita auxiliareja parempia ellei merihirviöitä oteta laskuun. Kapteeni osaa heittää kaksi eri komentoa vuorossa, mikä tarjoaa mahdollisuuden korjata ja laittaa pöydälle vastalaukaus. Tosin Roth sitä vastalaukausta enemmän haluaa, kun laivassa on niin paljon niitä tykkejä.

Seadrake loistaa varmasti skenaarioissa, joissa pitää kerätä aarteita tai sitten jarruttaa kääpiölaivan kanssa aivan mukavasti vastustajaa auxiliareilla. Loitsullaan kapteeni pystyy pakottamaan vastustajan ottamaan D3 savea, joiden epäonnistuminen sytyttää jokainen yhden tulipalon vihollislaivaan. Niin ja onhan haltiakapteeni oiva miekkamies, eikä Seadraken miehistö juuri tappelussa häviä. Auxiliareilla voi myös summata nopeasti lisänoppia kriittiseen lähitaisteluun.


Itse kokisin suuren liittouman hieman laadukkaampana kuin Dreadfleetin. Se on selvästi ampuvampi laivasto, jolla on laadukkaammat kapteenit kautta linjan. Liittouma luottaa myös tuuleen melkoisesti.
 Skenaarioissa se on hieman altavastaajana, jonka pitää onnistua tehtävässään ja Dreadfleet yrittää vain pilata Rothin etenemisen ja siihen se on melkoisen hyvä. Tämä ihan ok asetelma.

Laivasto vs laivasto peliin epäsuhta tietysti vaikeuttaa. On tietysti ajateltava, ettei Dreadfleettiä ole neutraaliksi taistelupeliksi tarkoitettu, mutta tietysti myös sellaista haluaa yrittää. Eniten epäsuhtaa mielestäni aiheuttavat Skabrus ja Shadewraith, jotka ovat alle keskivertoaluksia. Toisaalta Dreathfleetillä on myös pari kovaakin alusta. Liittouman heikommat alukset ovat kuitenkin mukavan tuntuisia erityisääntöinensä.

Ups! I broke something

Jep, menin sitten rikkomaan Dreadfleetin mitan. Ajattelin kertoa teille kaikille, että se on melkoisen herkkä kapistus, mistä en itse yhtään yllättynyt. Dreadfleetin tappikiinnityksissä ei ole yhtään tyhjää. Kaksi spraymaalattua pintaa vaikeuttaa huomattavasti tai estää kokonaan tapin mahtumisen paikalleen mitassa, saarissa ja laivoissa. Laivojen tapit ovat erityisen ohuita!

Tämän mitan rikkoutuminen johtui juuri tuosta pohjamaalauksesta. Tappi ei ahtauden takia mennyt pohjaan saakka ja sitä irrotettaessa se napsahti poikki. Kyllä minä sitä sitten kirosin. Muistakaapa siis kasata mitta pohjamaalaamattomana ja kerralla oikein!

Onneksi ratkaisu löytyi nopeasti Porasin pohjaan reiän ja siihen kiinnitin kätevän pikkumagneetin (ja joka piti irroittaa vielä kahdesti, kun ei tahtonut asettua suoraan). Kuvassa nuo magneetit näkyvät vähän huonosti (oikein päin mitassa on nro 6 paikalla ja nurin päin olevassa siinä yläpuolella).

Varmuuden vuoksi otin Instant Moldilla kopiot mitan päiden yksityiskohdista siltä varalta, että korjaus menisi pahasti pieleen. Kuvassa näkyy siis yksinkertaiset painomuotit ja valmis varanumero.

Korjattu mitta toimii ja magneetti on juuri riittävän vahva pitämään osat yhdessä. Tämä on ehkä parempi kuin alkuperäinen. Tarkoitan vain, että tuollainen melkein suorana pysyvä mitta ei ole kovin kätevä kuljetettava. Mitan tärkein funktio on kuitenkin kylkien tulilinjojen havainnollistaminen ja se mielestäni onnistuu paremmin Uncharted Sean pahvisella templaatilla.

Bonuksena kuva maalauksen ja kokoamisen edistymisestä. Saarien maalaus on ollut erityisen rentouttavaa puuhaa. Takana näkyy "renkaat", joilla laivan kääntymisen saa mitattua 45 asteeseen keulasta. Minä hahmotin nuo pelin teemassa pikemminkin kultakolikoiksi ja sen muukaan maalasin.

Laivoissa vähän tökkii pienen pienet yksityiskohdat, joita on aivan riittämiin. Jostain syystä on sisusosatkin hahmotettu todella tarkasti vaikka niitä ei kootussa aluksessa pääse näkemään. Arvatkaapa onko kääpiölaivan telakan dirigiblessä (se lentoalus) pohja maalattu vai jätinkö laiskana sen maalaamatta? Pohjan kannet toivat mieleen holvikaarineen jotenkin Kolosseumin. Kääpiölaiva meni kokoon ilman liimaa, eikä se siitä purkaudu kuin rikki menemällä. Saumakohtia on paikoin onnistuttu hyvin piilottamaan, mutta tässä ylimpänä olevan tornin tykki menee keskeltä halki. Keulan tykki taas kuuluu kokonaan toiseen puoleen.

Pitää varmaan vähitellen vaihtaa aihetta, ettei tämä mene pelkästään Galleons Graveyardissa piehtaroinniksi.